minä ja masennus

Kaikki varmaan jo tietävätkin että sairastuin masennukseen vuonna 2008 ! siitä on melkein seitsemän vuotta ja taistelu sitä vastaan oli ajoittain todella raskasta.

Rakas tyttäreni syntyi 1.5.2008.. synnytys oli hirveä kokemus ja hel*etin kivulias. mutta tyttö tuli ja täydellinen se olikin.. MUTTA sitte tapahtui jotain.. Lakkasin syömästä.. kaikki ne ruuat ja aamupalat ynnä muuta niin en saanut mitään alas..väkisin jouduin jotain kuitenkin syömään mutta sekin oli aikalailla oksennus kurkussa tyylistä syömistä. Ajattelin silloin että se helpottaa kyllä, että se nälkä ja ruokahalu palaa kyllä..

Kotona arki meni vauvan kanssa hyvin, mutta huomasin itse olevani todella allapäin enkä saanut enään öisinkään nukuttua. Sain kyllä apua siihen lopulta neuvolan kautta..LÄÄKKEET .. wuhuu ne petolliset ja koukuttavat lääkkeet. Keskusteluapua tarjottiin mielenterveys toimiston kautta, kävin kerran juttelemassa mieslääkärin kanssa mutta totesin sen olevan hyödytöntä! Lääkkeet oli ainut lohtu mikä auttoi, diagnoosin sain lääkärin kautta "vaikea synnytyksen jälkeinen masennus"
Pakko sanoa että tajusin vasta about kuukausi sitten että en muista Aadan vauva ajasta oikeastaan yhtään mitään. Kun multa kysyttiin että millainen oli Aadan vauva aika niin sanoin "helppo" ja "ei itkeny paljoa" ja Aadan isä tiesi kertoa että näin ei todellakaan ollut, vaan Aadalla oli koliikki ja oli tosi rauhaton.. Vetää kyllä ittensä hiljaseks kun ei sairauden takia muista oman lapsen lapsuutta .. 

Arki meni eteenpäin ja Aada alotti päiväkodin about vuoden ikäisenä kun halusin mennä takaisin koulun penkille. 
2009.. mut ryöstettiin..en jaksa siitä sen enempää kertoa, mutta vaikutti mun elämään hetken aikaa..aina kun pimeellä olin ulkona ja hupparipäisiä ihmisiä tuli vastaan niin menin paniikkiin.. jo koko kokemus oli hirveetä! en onneks enään edes mieti sitä.. mutta se vaikutti taas masennukseen ja koulusta tuli oltua pois ihan kiitettävästi.. no siitä meni pari kuukautta ja kaikki helpotti.

Sitte 24.12.2009 mun maailma romahti. mun elämän tärkein ja rakkain ihminen mummi oli joutunut sairaalaan, seuraavana päivänä mummi kuoli, ja olin koko sen ajan siinä vierellä ja pidin kädestä kiinni. 
En tiennyt mitä tekisin,mihin menisin. en halunnut olla yksin mutta en halunnut olla kenenkään kanssa. Mulla kesti kaksi vuotta ennenkuin pystyin hyväksymään mummin kuoleman.. kävin sen kahden vuoden aikana haudalla melkein joka päivä. kattelin vanhoja valokuvia ja muistelin lapsuutta mummin kans. 
En koskaan unohda sitä kun mummi sanoi mulle kun olin pieni "sitten voin nukkua rauhassa pois kun nään sut ja janin (pikkuveli) menevän naimisiin" no ei se kerennyt näkemään sitä mutta oli hengessä varmasti mukana, 

2010 alotin taas koulun käynnin..huonolla menestyksellä kun yksi päivä menin kahville koulun ruokasaliin ja näin mun ryöstäjän.. olin taas pari päivää poissa.  Jännä kuitenkin kuinka heikko ihminen olin kun pienistäkin vastoinkäymisistä jäin kotiin..
Syksyllä kun illat pimenivät liian aikasin, niin vaikutti masennukseen ja viimeset parin vuoden syksyt oli täyttä kaaosta! ahdistus oli niin kova, en pystynyt näkemään ketään, en halunnu mennä mihinkään enkä tehdä mitään..raskasta myös kun on kuitenkin lapsi joka vaatii sen huomion äidiltään. taas näitä huono äiti fiiliksiä koin aika useasti syksyllä..

2011 rakas poikani syntyi ja niinkun aiemmasta blogi kirjotuksesta näkee niin ei ollut helppoa pojan kanssa, kun on c p - v a m m a i n e n . Sekin vaikutti tietenkin taas siihen mielialaan, mutta ei kuitenkaan liian paljoa. 
mutta silloin myös päätin OIKEASTI käydä tuon koulun loppuun.. aluksi meinasi tyssätä siihen kun mietin että voiko poikaa laittaa päiväkotiin kun on erityinen ja kuinka pärjää.. onneksi laitoin koska viihtynyt tosi hyvin. 
2012 Koulua kävin sitte taas normaalisti, välillä tuli kyllä poissaoloja,mutta vähemmän. mutta kun tuossa yksi päivä kattelin vanhoja todistuksia niin numerotkin lähti nousuun, ja esimerkiksi kaikista työharjotteluista tuli K3 eli kiitettävä. kokeetkin meni paremmin!  
Kova kolaus oli kesäloman jälkeen mennä kouluun kun tiedettiin että yksi meidän luokan ilopilleristä oli kuollut, synkkä alottaa koulu ja ensimmäisenä päivänä vaan itkettiin ! <3

2013 koulun loppuminen häämöttää ! taistelin koulun kanssa 7 vuotta.. tiesin että joulukuussa valmistuisin lähihoitajaksi, erikoistuisin vanhuksiin mikä on aina ollut mun unelma. monet itkut ja raivot vedetty koulun takia mutta nyt nekin alkaa helpottamaan. Odotin sitä tärkeää päivää ! no,sitten äitini ilmoitti että he lähtevät espanjaan yli puoleksi vuodeksi.. joo kivat teille,mutta se mun valmistuminen..olin niin pettynyt että äiti ei ollut näkemässä sitä hetkeä kun se koulu todella oli ohi. ei se auttanut kun harmitella. hyvin se meni kuitenkin loppujen lopuksi,eikä se haitannu enään myöhemmin että ei ollut ketään paikalla. tai olihan sielä ketään,mutta ei sitä omaa perhettä. 
2014 alotin työt tuola työpaikassa missä nyt oon aina vaan, vanhusten kanssa! syksyllä sain lääkäriltä luvan vähentää masennus lääkitystä, se oli sellanen 6-8 viikon vähennys ja kristus mitkä vierotusoireet, ihan kamalat..mutta sitte taas en saanut yhtään tukea sen lääkityksen kanssa, vaan yksin yritin vähentää ja pitää kuitenkin sen mielialan korkeella.. ei onnistunut, en pystynyt siihen yksin joten jouduin ottamaan lääkkeet uudelleen käyttöön, harmitti niin suunnattomasti mutta olon se teki paremmaksi..

2015 uusi vuosi ja uudet kujeet !! Asun yksin lasten kanssa, käyn töissä ja välillä salilla. Olo on aivan huippu, onnellinen ja todella tyytyväinen. ja kaikista parasta OON OLLU 4 KUUKAUTTA ILMAN MASENNUSLÄÄKKEITÄ ! eikä tee yhtään pahaa, ei ahdista yhtään. ja tein sen ihan yksin. 

Kun miettii mun lapsuutta ja tota kaikkea mitä tässä on ollut,niin oon kyllä niin henkisesti kasvanut, en stressaa turhista ja osaan nauttia mun elämästä. tässä on muutaman kuukauden aikana saanut paljon uusia tuttuja ja ystäviä on tullut paljon. ja se millanen musta on tullu ihmisenä kaiken tän jälkeen niin ainakin ehdottomasti todella vahva. tästä on hyvä jatkaa ! ja vaikka mulle eräs ihminen sanoi etten tuu koskaan pärjäämään yksin lasten kans,niin pakko sanoa että just nyt pärjään todella hyvin. ylä ja alamäkiä on molempien kanssa,mutta kun osaa itse vetää rajat ja pysyä niissä niin kaikki menee hyvin.

elämää erityislapsen kanssa !

En ookkaan hetkeen kertonut miten mun arki pojan kans menee ja kuinka paljon poika on kehittyny pienessä ajassa.. 
Alotetaan ihan alusta.
 Veeti syntyi 28.8.2011 synnytys oli normaali, kesti 7 tuntia ja spinaalipuudutus oli helpotus. Seuraavana päivänä päästiin kotiin,koska kaikki oli hyvin. Arki kotona sujui hyvin ensimmäiset 2 kuukautta, sitten aloin huomaamaan ettei Veeti käydä oikeaa kättä vaan on aikalailla nyrkissä, kerroin siitä neuvolatädille ( sijainen silloin) ja hän sanoi että ihan normaalia vielä noin pienellä. En uskonut! 3 kuukautis neuvolassa oli oma neuvolatäti ja sanoin sille samat huolet ja hän lupasi heti lähetteen terveyskeskuksen fysioterapeutille. Ei mennyt kauaakaan kun päästiin sille fyssarille. 
Fyssari huomasi HETI että jotain vikaa on pojan liikkumisessa. Ei keretty kauaakaan olemaan vastaanotolla kun fyssari jo soitti keskussairaalan lastenneurologin poliklinikalle.. Fiilikset siinä vaiheessa oli hirveet, mitään ei tiedetty vaikka fyssari kertoikin mutta meni nopeasti toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.. 
En muista kauanko meni kun päästiin keskussairaalaan tutkimuksiin, oli  fysioterapiaa,toimintaterapiaa, aivojen MRI kuvaus, uni - EEG, ja lääkärillä käynnit.

Sitten se hetki . Veetillä on oikeanpuolen spastinen hemiplegia, joka johtuu vasemman aivopuoliskon epämuodostumasta... SHOKKI ! mitä se tarkoittaa,mikä on pojan tulevaisuus, käveleekö poika, pärjääkö itekseen, paljonko apuja tarvii... varmasti kaikki kysymykset kävi mielessä. Sitten saatiin kaikenlaisia esitteitä tästä sairaudesta ja netistä löytyi paljon tietoa.. Ainut mikä jäi mieleen oli että sairaus ei koskaan parane tai lähde pois mutta fysioterapian ja toimintaterapian avulla pystytään helpottamaan elämää. Muistan myös sen kun kysyin heti pystyykö veeti koskaan kävelemään itse, ja lääkäri sanoi että sitä ei tiedä, hyvin mahdollista ettei poika kävele koskaan tai sitten apuvälineen kanssa.......

Eikä siinä vielä kaikki! Kun Veetille noita tutkimuksia tehtiin niin todettiin että Veetin aivoista on tehty epilepsia löydös, mutta koska selkeitä oireita pojalla ei ole vielä ollut niin ei voi antaa epilepsia diagnoosia. Lääkäri myös kertoi että epilepsia on todella yleinen cp-vammaisilla, se puhkeaa yleensä lapsuusiällä,mutta voi toki myös aikuisiälläkin.. Yleisin ikä suunnilleen 3-4 vuotiaana.. Veetillä oli poissaolokohtauksia yhdessä vaiheessa, se saattoi johtua epilepsiasta,mutta ne loppuivat. ONNEKSI !! Kotona meillä on epilepsia lääke siltä varalta että kohtaus tulee.. Raskainta siinä on että se kohtaus voi tulla koska tahansa, missä tahansa ja syy siihen voi olla mikä tahansa.. esimerkiksi korkea kuume.  Ei ole vielä tullut kohtausta ja toivotaan ettei koskaan tulisikaan. 

Veetin apuvälineistä : pojalla on käytössä AFOT, eli alaraajan ortoosi, ne on niinkuin sandaalit mutta niiden kanssa täytyy käyttää myös kenkiä,ei saa pelkästään käyttää afoja. Ollu super hyvät veetillä,tosin poika valittelee jalkasärkyjä välillä.
Kyynärtuki on käytössä myös mutta vain päiväkodissa, tuki laitetaan kyynärpään kohdalle kiinni jolloin käsi pysyy täysin suorana,koska muuten on vartalossa kiinni tai olkavartta lähellä itseään. 
Peukkutuki on aika hyvä kans,tosin nyt tulossa uusi,taitaneen olla kolmas, mutta siis sillä tuella saadaan pidettyä veetin peukalo pois käden sisältä koska pitää muuten peukaloa käden sisällä sormien 2 ja 3 välissä.. mikä näkyy jo veetin kättä kattomalla että on liikaa sisäänpäin kääntynyt.. siihenkin on löytynyt "ratkaisu" josta kerron pian...

Tilanne NYT
Muutettiin joulukuussa lasten kans uuteen asuntoon joka on maantasalla. Se oli neuvoksi sairaalassa kun aiemmin asuttiin kolmannessa kerroksessa ilman hissiä. ( huh,mikä etsiminen kämpässä kun ite halusin tiettyyn paikkaan myös) Ja kun tähän muutettiin niin VEETI OPPI KÄVELEMÄÄN !!! loistavaa,mahtavaa ihanaa !! monet onnen itkut tullut kun kattoo pojan touhua. Ja tässä kevään aikana veeti on kävellyt varmaan 5 kertaa päiväkodista kotiin, matkaa päiväkodilta meille kotiin on about 600 metriä. oon älyttömän ylpeä mun pojasta. 
Kakskätiset toiminnot on Veetille vaikeita ja jotkut täysin mahdottomia, mutta päivä kerralla. Veeti on oppinut jo pukemaan housut jalkaan,mikä oli kans mahdoton ajatus joskus. 
Tosta oikeasta kädestä on sanottu että sitä ei koskaan saa "normaaliksi" mutta toimintaterapialla ja fysioterapialla saadaan helpotettua sitä spastisuutta ja nyt uutena juttuna meillä on tulossa Botox hoito käteen, uus juttu täälä vaasan alueella ja Veeti on tavallaan "koekaniini" tai siis ei nyt niin kuvannollisesti :D Siis mukana on kyllä tätä tekevä spesialisti mutta se "opettaa" toiselle lääkärille kuinka se menee ja luvattiin että Veeti saa olla mukana. Vaikka tuo edellinen lause kuullostaa pelottavalta,mutta siis poika on ihan turvallisissa käsissä. Se botox hoito piti olla jo,mutta se siirrettiin ja tulee ehkä tässä toukokuussa uudestaan.. Jännittää äitinä aika kovaa, koska näen ensimmäisen kerran kun mun poika nukutetaan ja pistetään käsiin piikeillä. vahva pitää olla ettei näytä lapselle pelkoa. hyvin se menee!! 
Veetillä alotetaan myös puheterapia tässä kevään / kesän vaiheella.. poika kyllä puhuu täydellisesti ja hyvin paljon,mutta puheterapian arviossa tuli jotain pieniä juttuja esille jotka käydään vielä uudestaan "läpi"

Poika on edelleen samassa päiväkodissa oman henkilökohtaisen avustajan kanssa ja tykkää kovasti olla sielä. toki tulee aamuja kun huudetaan että "vapaapäivä,vapaapäivä ei veeti halua päiväkotiin" 

loistava kesä tulossa koska viime kesänä poika ei kävelly niin hankaloitti tiettyjä tekemisiä.. nyt poika kävelee ja tekemistä löytyneen siis todella paljon. tästä on hyvä jatkaa !! 

Hyvää kevään ja kesän odotusta !!!

elämän isoja asioita!

Entiedä kuinka monta kertaa aina innostun tästä blogi kirjottelusta ja paperilennokin lailla se jääkin sitte hyvin nopeesti, nyt kirjotin postit lapun että BLOGI !!! saa ajan kulumaan ja ajatuksen nopeasti esille..


Tällä viikolla palasin töihin kolmen viikon sairasloman jälkeen ja olo on aivan huikee. Kun ei ole kolmeen viikkoon saanut tehdä työtä mistä tulee hyvä fiilis niin on niin innoissaan taas kaikesta. Olen siis vanhustenhoitaja. Haaveilin siitä jo lapsena..kerroin rakkaalle mummilleni että se on työ mitä haluan tehdä AINA. Kun mummin luona vietin paljon aikaa lapsena,opettelin rullaamaan hiuksia,opettelin kuskaamaan rollaattereita mummoille jotka tarvivat sitä.. passattavana siis "hae nyt nuorempana.." ei tosin enään tepsi kun päässyt tähän työhön "kiinni" Eihän ne vanhukset koskaan pysty ylläpitämään omaa terveyttä ja kuntoa jos niille kaiken valmiiksi tekee. Näitäkin on kun "sattuu liikkuminen"  ja "olet ilkeä" kun käsket tehdä jotain,mutta nopeasti kun asiakkaan oppii tuntemaan niin tietää mikä on laiskuutta.
Työssäni kohtaan monenlaisia asiakkaita, jotkut jäävät mieleen paremmin kuin toiset.. tykkään haastavasta työstä, sellasesta jossa joutuu todella pohtimaan esimerkiksi "agressiivisen" asiakkaan kanssa.. tuossa työpaikassa en ole kokenut varsinaista väkivaltaa..uhkailuja kyllä.. Myös kun miettii näitä vanhuksia jotka kiroo ja itkee aamuisin kun"ei se taivaanisä ottanutkaan mua tänään pois" .. ymmärrän toki tavallaan..kun on vaikka 95 vuotias vanhus jonka arki on ollut tismalleen samanlaista vuosien ajan eikä suostu edes ulkoilemaan, niin en ihmettele että taivaanisää odotellaan..kaikkihan me täältä joskus lähetään, toiset ennemmin kuin toiset.
Eniten työssäni rakastan sitä kun tietyt tekemiset on tehty ja saat istua alas ja kysyä KUINKA VOIT! Kuinka sen vanhuksen ilme kirkastuu kun huomaa ettei mulla ole kiire mihinkään.. eli kaiken tämän tekstin jälkeen voin sanoa I LOVE MY JOB !

Pohdin tänään myös omaa elämää..sitä mitä olen.. olen äiti, olen tytär,olen sisko, olen työkaveri, olen ystävä, olen MINÄ ! 

Äitinä on hyvät ja huonot puolet.. tällä hetkellä ainoaksi huonoksi puoleksi voin sanoa lapsen tinttailut..kuuluu jokaisen elämään mutta yhtäkkiä kun on ihan yksin kuuntelemassa sitä huutoa ja raivoa mikä lapsen suusta tulee niin on joskus ylivoimasta kun ei löydy joka kerta sanoja "mitä nyt tehdään" 
Hyvät puolet on kivoja..niitä löytyy. mulla on kaksi todella rakasta lasta, hölmöjä molemmat mutta parasta maailmassa..kirjottelen myöhemmin lisää äitiydestä.

Tyttärenä..niin siitä en tiedä oikein mitä kirjottaa. Äiti on tosi tärkeä mun elämässä ja tietenkin mun lasten.. voin pyytää apua jos tarvin sitä, tiedän etten ole yksin jos joku asia vaivaa. mun äippä on paras äiti. <3

Siskona.. niin.. siitä ei löydy sanoja. mulla on sisko ja veli. Tuo PIKKUveli asuu ihan tässä lähellä ja sitä näkyy paljon, se auttaa jos tarvin apua, ja ennenkaikkea mun lapset rakastaa tota hassua poikaa. pikkuvelin kans on joskus myös syvällisiä keskusteluja ja on ihana huomata että siitä pienestä pojasta on kasvanut tosi fiksu mies.. vetää itekki joskus sanattomaks kun kuuntelee sitä. on se hölmö silti <3
Sisko asuu taas espanjassa, ei nähdä kovinkaan paljon..ihan muutaman kerran vuodessa. Lapset tykkää "nennasta" ja piirtelee paljon piirrustuksia ja kyselee koska se tulee taas vaasaan.. voi sitä riemun määrää!

Työkaverina olen ahkera, olen olen.. ei sitä aina huomais.. tällänen ADHD ei kovinkaan kauaa jaksa istuu paikoillaan. en todellakaan oo laiska vaan kovasti menossa ja auttamassa muita. 

Ystävänä oloa en voi ite kehua,tiedän että pidän ystävistäni huolta, kuuntelen murheita ja muutenkin kaikkea mahdollista. ne maraton puhelut esimerkiksi johannan kans vaikka nähdään melkein päivittäin. Sannan kans voidaan kahvitella vaikka joka päivä viikosta ja silti meillä on joka kerta todella paljon juteltavaa. Katjaa vaikka ei näkisikkään pariin viikkoon niin aina kun nähdään niin tuntuu että se olisi ollut eilen <3 ja näistä rakkaista ystävistä olen todella kiitollinen.

ja minä..niin kaiken rankan lapsuuden ja nuoruuden jälkeen voin sanoa että oon taas sielä "korkeella" mulla on asiat taas hyvin, en anna kenenkään tai minkään negatiivisen vaikuttaa.. 

täälä taas

Mun yks ystävä kysyi miksen enään kirjota blogia, niin aloin tosiaan miettimään asiaa. miksi en.. esimerkiksi juuri kun lapset menevät nukkumaan.. no kokeillaan jos lähtis uudestaan käyntiin tämä homma.

Asiat mun elämässä on muuttunut sitte viime kirjotuksen..

a) Osoite muuttunut, asun nykyään lasten kanssa yksin. On siitä jo hetki aikaa kun tämä asia tapahtui,mutta kerrottaneen se tääläkin. Nyt keskityn itseeni ja lapsiin.. life goes on!!

b) VEETI KÄVELEEE <3 kerroin joskus aiemmin että veetillä todettiin CP-vamma kun poika täytti 6 kuukautta. Sanottiin että poika todennäkösesti oppii kävelemään,mutta se että tuleeko tarvitsemaan siihen apuvälineitä niin ei pystytty varmana sanomaan. Viime viikolla poika otti ja päästi irti ja tallusti eteenpäin.. tosin ilman tukikenkiä ja afoja, mitä ei saisi tehdä mutta kun pojalle laittaa kengät niin riisuu ne pois.. jalat vaan kärsii kävelemisestä ilman kenkiä,mutta poikaa ei voi estää kävelemästä kun sen taidon oppinut. Käden toiminnasta ei voi vielä sanoa mitään, kova peililiike tulee vahvasti eikä sitä saa koskaan pois mutta sitä yritetään helpottaa, annetaan tähän esimerkki "jos veetille antaa jäätelötuutin vasempaan käteen (toimivaan käteen) ja pyydetään avaamaan jäätelötuutti..sen aukaseminen menee hyvin,mutta kun sanotaan että laita roskat roskiin ja kun avaa oikean käden (ei toimivan) niin peililiike tulee myös toisella kädellä jolloin jäätelötuutti putoaa lattialle.. " isompana Veeti pystyy itse vaikka pitämään nyrkissä kättä kun vältetään peililiikettä,mutta ei vielä näin pienenä! Tässä kevään aikana Veeti saa ajan keskussairaalaan ja oikeaan käteen kokeillaan botoxia, se lamauttaa veetin lihakset jolloin oikean käden jumppaaminen on helpompaa ja voitaisiin saada kättä toimimaan paremmin.

c) Alotin salilla käynnin, oon aina haaveillu siitä ja nyt pääsin tätä asiaa toteuttamaan. Kaksi kertaa käynyt ja olo on erittäin väsynyt mutta myös todella innostunut.. en pidä mitään kiirettä vaan pikkuhiljaa eteenpäin. eli bikinikuntoon 2025 :)

jaa mitäs muuta mä teille kerron, kävin saunassa ja pitäis mennä nukkumaan,koska ollu raskas viikko ja nyt onkin sitte kolme vapaata.. huomenna poika päiväkotiin ja takasi nukkumaan hetkeks aikaa.. sitte alkaa mun viikonloppu kun lapset poissa viikonlopun ja kaikkea jännää on luvassa, ei malttais odottaa.

nyt hetki tv:tä ja peiton alle ja nappaan pojan kainaloon <3